Hotelli Mårtenson

Hotelli Mårtenson

2019 | Halmstadissa, Ruotsi

Kuvagalleria

Arkkitehtitoimisto Spik Studiosin kokonaisremontti teki Hotell Mårtensonista Halmstadin itsestään selvän olohuoneen. Se on paikallisväestölle tarkoitettu kohtaamispaikka ja hotellin lisäksi paikka, jonka kautta vierailijat kokevat kaupungin. 

Hotellin juuret juontavat vuoteen 1858 ja se on aina ollut tunnettu maamerkki Halmstadissa. Viimeisimpänä se oli ketjuhotelli (First Hotel), joka jakoi tilat vuokralla toimivien ravintoloitsijoiden ja pubien kanssa. 

Mutta kun hotelli suljettiin remonttia varten vuonna 2019, haluttiin sen identiteetti uudistaa. Spik Studios voitti tarjouskilpailun visionsa ”1920-luku kohtaa 2020-luvun” avulla. Tavoitteena oli säilyttää osia rakennuksen kultakaudesta ja yhdistää ne kesäkaupunki Halmstadin valoisaan keveyteen.

Hotelli toimii nykyään boutique-hotellina Nordic Choice -konsernin alla.

Arkkitehti kertoo:

– 1920-luku kohtaa 2020-luvun. Visiomme oli hyödyntää kauniiden vanhojen rakennusten klassisia elementtejä pienellä lisämausteella: Vieraiden on tunnettava, että he ovat Halmstadissa.

Säilytimme paljon sisustuksesta, jotta pystyimme palauttamaan hotellin sen loiston päiviin. Pylväät ja stukkokoristeet. Vanhat ovet, jotka kunnostimme vaihtamisen sijaan. 1920-luvun tunnelmaa luovat myös valaisimet ja sisustus, jotka monissa tapauksissa valmistimme itse tai ostimme käytettynä.

Samalla halusimme kunnioittaa Halmstadia, joka on kesäkaupunki. Halusimme pitää tunnelman valoisana ja raikkaana, kevyenä ja kesäisenä. Seinillä on beigeä ja valkoista, ja sohvissa ja matoissa on kukkakuvioita. Pöydissä on vaaleaa terrazzoa, jota näkee usein portaikoissa, mutta josta on tullut osa sisustusta täällä.


Noble luo 20-luvun tunnelmaa

Kaikkia materiaaleja olisi voitu käyttää vuonna 1920. Lattiana on Tarkettin Noble-malliston vaalea parkettilattia, joka on valittu vanhan talon art deco -estetiikkaa kunnioittaen. Noble on uusi tulkinta klassisesta hollantilaisesta ruutukuviosta, jossa puun syiden suunta vaihtelee ruutujen välillä. Se luo elävän pinnan ja käsintehdyn vaikutelman. Noble-lattiaa on käytetty kaikkialla, ja baarin ympärillä sitä täydentävät matot ja mosaiikki. 

Asiakkaan toiveena oli, että hotellista tulisi ”Halmstadin olohuone”. Halusimme luoda konseptin, joka on sekä yhtenäinen että monipuolinen, minkä vuoksi hyödynsimme tarinoita ja hahmoja hotellin historiasta. Luokkarajat ylittävä rakkaustarina hotellinjohtaja Fransin ja siivooja Gretan välillä innoitti baarissa, ravintolassa, kahvilassa ja kokoustiloissa näkyvän teeman. Perusajatuksena on, että Hotell Mårtenson on paikka, johon kaikki ovat tervetulleita varallisuudesta riippumatta. Sinne voi tulla spontaanisti kahville, nopealle lounaalle tai varata pöydän illalliselle. Ruokalistat ja sisustus ovat saaneet inspiraationsa Fransin ja Gretan matkoista ympäri maailmaa. Käytimme tätä tarinaa esimerkiksi valitessamme esineitä hotellin kirjahyllyille. Halusimme luoda vaikutelman elämän aikana matkoilta kootuista esineistä.

Pandemia ei ole vaikuttanut sisustusratkaisuihimme. Uusia rajoituksia varten on tietenkin mahdollista poistaa tuoleja ja eristää pöytiä. Se on parempi vaihtoehto kuin sisustuksen hävittäminen, sillä  tilat eivät saa näyttää kalustamattomilta. Ihmiset haluavat istua lähellä toisiaan niin pitkään kuin mahdollista. 

Halmstadissa on monien muiden pikkukaupunkien tavoin nähty leikkauksia ja keskustan liikkeitä on lopettanut. Hotell Mårtenson luo uutta eloa ja tarjoaa uudenlaisen kokoustilan, jota ei ole ennen ollut olemassa kaupungissa. Se on yhtä viihtyisä niin sisältä kuin ulkoakin ja tarjoaa palveluitaan kesät talvet. Vieraille Hotell Mårtenson tarjoaa oikean Halmstad-kokemuksen. Vieraat pääsevät nauttimaan kaupungin parhaista ruoka- ja ympäristöelämyksistä hotellista poistumatta.

– Simon Poulsgaard, Spik Studios

 

Aiheeseen liittyvät mallistot

Tietoa

Vastikään remontoitu hotelli Halmstadissa, Ruotsissa, jossa 2020-luku ja 1920-luku kohtaavat.

Suunnittelija

Spik Studios

Segmentti