Jos lattia vaurioituu

Jos lattia vaurioituu

Jos lattia vaurioituu

Lattialla on moniulotteinen rooli asunnon sisustuksessa. Paitsi että lattian on oltava kaunis ja sovittava kokonaisuuteen, sen on kestettävä roiskeita, esineiden pudottelua ja tuolien vetämistä edestakaisin pöydän ääressä. Joskus kuormitus on liian suuri – esimerkiksi kun parketilla kopistellaan terävillä korkokengillä tai kun raskas keittiöveitsi jysähtää muovilattiaan terä edellä. Kaikki lattiat myös kuluvat luonnollisesti monen vuoden käytön aikana. Usean pienen vaurion summana lattia saattaa alkaa näyttää nuhruiselta. Lattian alkuperäisen kiillon ja ulkonäön voi kuitenkin palauttaa oikeilla korjaustoimenpiteillä.

Puulattian korjaaminen

Tarkettin parkettilattioissa on 2,5–4,0 mm paksuinen jalopuinen, uudelleenhiottava kulutuskerros. Jos lattiassa on syviä yksittäisiä uurteita, koko lattia täytyy hioa tasoon, jossa vauriot häviävät näkyvistä, tai uurteet täytyy poistaa erikseen ennen kuin lattia hiotaan uudelleen. Jos kuluminen on melko tasaista, lattia voidaan hioa uudelleen kahdesta neljään kertaan. 8,5 mm paksuisten Viva-lattioiden kulutuskerros on aitoa puuviilua. Viva-lattiaa ei voi hioa uudelleen, mutta sen lakkapinta voidaan uudistaa kevyesti hiomalla ja lakkaamalla uudelleen.

Linoleumilattian korjaaminen

Aiemmin esimerkiksi vuokra-asuntojen vanhoja linoleumilattioita saatettiin korjata ensin hiomalla ja sitten pohjakäsittelemällä ne uudelleen kiillotusaineella. Tarkettin modernit linoleumilattiat on suunniteltu kestämään julkisten tilojen kulutusta, ja uuden xf2-pintansa ansiosta kestävät kulutusta asuntokäytössä erittäin hyvin.

Puu - ja laminaattilattian kunnostaminen

Pienet vauriot ja kolhut, jollaisia saattaa aiheuttaa vaikkapa lattialle pudonnut paistinpannu, voi korjata korjausvahalla. Lopputuloksesta tulee siistimpi ja kestävämpi kuin korjauskittiä käytettäessä. Tarkettin valikoimaan kuuluu vahakorjaussarjoja, jotka sopivat sekä puu- että laminaattilattioille. Jos lattiaan tulee suurempi kolhiintuma, kannattaa vaihtaa kyseinen lankku, vaikka vaurio sijaitsisikin keskellä huonetta. Jotta lopputuloksesta tulee mahdollisimman hyvä, työhön on syytä palkata taitava ammattilainen. Saat meiltä tarvittaessa tarkat ohjeet lankkujen vaihtamiseen.

Muovi -ja linoleumilattian kunnostaminen

Muovi- ja linoleumilattioihin ei tule yhtä herkästi painumajälkiä kuin esimerkiksi parkettiin. Pienet palovauriot ja kolhut on helpoin hoitaa siten, että vaurioitunut osa leikataan pois ja uusi samanvärinen matto kiinnitetään sen paikalle ja saumataan saumausnesteellä tai kuumahitsaamalla.